Kun valmistuin, olin töissä Joensuussa Niinivaaralla, poliklinikalla. Yhtenä työpäivänä viikossa kävin Paiholan sairaalassa Kontiolahdella. Kerran kysyin talouspäälliköltä, voinko kulkea Jyskyn kanssa sairaalan metsissä metsällä. Hän kysyi, haluanko tulla mukaan hirviporukkaan. Yksi paikka sairaalasta oli vapaana. Näin alkoi minun ja Jyskyn elämässä suurriistan metsästysvaihe.
Ammuimme Jyskyn haukusta 2-3 hirveä syksyisin. Jysky lopetti tässä vaiheessa kokonaan oravahaukut. Sain isoja metsoja saaliiksi Jyskyn alkusyksyn haukuista.
Käytin Jyskyn näyttelyssä. Viljo Kivikko antoi sertin Kuopiossa. Hirvikoirakokeissa Enossa Jysky pärjäsi hyvin. Koira oli jo vanha, kun se Hossassa rajan pinnassa haukkui karhua. Isäni näki karhun pakenevan.
Tarjosin Jyskyä Hossan Metsästäjien hirviporukalle hirven hakijaksi. Hossan miehillä oli sellainen kokemus, että jos koira alkaa haukkua hirveä, ne pakenevat rajavyöhykkeelle turvaan. Nykyään siellä saattaa jahtipäivänä olla 3-5 koiraa hirvenajossa.
Jysky oli luonani Joensuussa kesät (mökillä) ja syksyt. Isä piti koiraa luonaan loppuajan. Kun Jysky tuli meille Joensuuhun ensi kerran, laskin sen aamulla tarpeilleen keskikaupungille (koirat saivat olla irti). Läksin töihin Niinivaaralle. Ajattelin, että vaimo ottaa sen sisään. Aamupäivällä poliklinikkamme sihteeri kysyi: ”Onko sinulla iso karhukoira? Se tuli tuonne odotustilaan ja ei suostu lähtemään ulos”.
Lopun päivää Jysky makasi työhuoneeni pöydän alla. Yksikään potilas ei halunnut sen poistamista. Koira oli tullut keskikaupungilta jälkiäni seuraten katuja ja siltoja pitkin tuon parin kilometrin matkan. Monet sen päivän asiakkaista sanoivat, että meidänkin kylällä on tommosia koiria.
Jysky eli 14-vuotiaaksi. Se oli koko ikänsä erittäin terve.
1960-luvun loppupuolella aloitin työt Harjavallan sairaalassa lähellä Poria. Koiralehdestä olin lukenut, että pystykorvamies Jouko Paavilainen asuu paikkakunnalla. Menin käymään hänen luonaan. Sitä kautta tutustuin myös Mykkäsen Aatiin ja myöhemmin Nummijärven Eskoon.
Kävin välittömästi linnun- ja hirvenhaukkukokeiden tuomarikoulutukset ja myöhemmin sain jälkimmäisten ylituomarioikeudet.
Työpäivät olivat kiireisiä. Kävin vaativissa jatkokoulutuksissa Helsingissä ja yksityispraktiikkaakin tuli pidettyä. Koiraharrastus toi mukavaa ”välipalaa” elämään. Hirvenhaukut-otteluissa olin mukana kuusi kertaa tuomarina (Säkylä 1968, Kokkola 1969, Harjavalta 1970, Hyytiälä 1972, Kokkola 1973, Kangasniemi 1974).
Vaativin tehtäväni oli 1976, kun olin Kullaan kansainvälisten kokeiden ylituomari. Kisan voitti Norjan harmaahirvikoira Jack, muuten Pohjois-Karjalan koiria.
1970-luvun puolivälissä sain Pystykorvajärjestön kultamerkin Paimiossa. Se on vieläkin tallella.
Harjavallan aikana minulla oli kaksi karjalankarhukoiranarttua. Usvan Mimmi oli Usvan Kirren sukusiittoinen jälkeläinen. Usvan Mari taas Petestä vastaava. Mimmi koki nuorena järkytyksen, kun sairaalan pihassa joku heitti uudenvuoden yönä sen tarhaan paukkupommin. Koetin Mimmille opettaa Hossassa metsästystä, mutta pelkotrauma oli sillä niin syvässä ammuttaessa, että se pakeni silmittömästi.
Jouko Mutasen muistelmat on julkaistu Pystykorva-lehdessä vuonna 2014 seitsemässä osassa. Ne ovat nyt ensimmäistä kertaa luettavissa verkossa. Mutanen luovutti käsinkirjoittamansa alkuperäistekstit Suomen pystykorvajärjestölle vuonna 2012.
