Suomenpystykorva haukkuu kulttuurihistoriassa suomalaisuuden symbolina

Marianna Laitinen

Pikinokalla, kansalliskoirallamme on vakiintunut paikkansa suomalaisessa kansanperinteessä. Vuosikymmenten ajan punaturkkinen koira on kulkenut omistajansa rinnalla kuvituksissa ja tarinoissa niin kirjoissa, postikorteissa kuin valkokankaallakin. Myös taidemaalarit ja kuvanveistäjät ovat inspiroituneet kuvaamaan pystykorvaa yhtenä suomalaisuuden symbolina.  


Pystykorva on yleinen aihe suomalaisissa postikorteissa. © Terho Peltoniemi

Elias Lönnrotin kokoamassa Kanteletar-runokokoelmassa on runo nimeltä Penu, pieni koiraseni. Jo tuolloin 1800-luvulla Suomen Karjalasta kerätyssä runossa kerrotaan kuusen alla haukkuvasta koirasta.

Kukuta nyt koiroani,
Haukuta hakijatani,
Sisällä salon sinisen,
Korven kultaisen kuvussa!
Elä haukuta havuja,
Kuusenoksia kukuta;
Haukuta havunalaista,
Kuusenoksan istujaista!

(Kanteletar)


Vuonna 1989 suomenpystykorvasta tehtiin postimerkki.

Pystykorvan merkityksestä suomalaisille kertovat myös lukuisat kuvituskuvat. Moni muistaa pystykorvan perinteisen aapisen sivuilta leikkimässä lasten kanssa tai Kalevalan ja Seitsemän veljeksen kuvituksista. Myös moni postikortti kertoo suomenpystykorvan paikasta osana perheensä arkea.

Kennelliiton satavuotisjuhlallisuuksien yhteydessä julkaistiin vuonna 1989 neljästä kotimaisesta rodusta koottu postimerkkiarkki, jossa yhtenä merkkinä oli suomenpystykorva.

Pystykorva ei ole jäänyt suomalaisissa teoksissa pelkästään sivurooliin. Kansalliskoiran merkityksestä kirjallisena aiheena kertovat esimerkiksi Eino Leinon Musti, Heikki Lounajan Peni ystäväni ja Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaaja. Markku Pölönen teki jälkimmäisestä elokuvasovituksen, jossa Sakke-pystykorvana nähdään Korpisaran Tuuli, jonka suorituksesta Veikko Huovinenkin oli niin vaikuttunut, että lähetti Tuulille ihailijakirjeen.

Pikinokka maalaus- ja kuvanveistotaiteessa

Monet suomalaista luontoa kuvanneet taidemaalarit ovat ikuistaneet pikinokan sen luontaisessa ympäristössä, suomalaisessa metsässä. Suomenpystykorvan vahvasta symbolisesta asemasta maalaustaiteessa kertoo se, että se on innoittanut taiteilijoita aina Akseli Gallen-Kallelasta naivistiseen sukupolven Viljo "Jalo-Valmari" Mäkiseen.


Erkki Tanttu kuvitti Peni ystäväni -kirjan kannen 60-luvulla.

Suomenpystykorva näkyy myös suomalaisessa veistotaiteessa. Pekka Ketosen todellista kokoa oleva Peni-veistos (1989) sijaitsee Suomen Kennelliiton toimiston edustalla Espoossa. Viljo Savikurjen luonnollisen kokoinen Sokerityttö (1956) puolestaan seisoo suomenpystykorvansa kanssa Mannerheimintien varressa. Patsas kuvaa suomenpystykorvalleen sokerinpalaa tarjoavaa tyttöä. Savikurki teki patsaan silloisen Suomen Sokeri Oy:n pääkonttorin edustalle. Koiramuseon omistuksessa on patsaasta tehty pronssinen pienoisveistos, joka on esillä myös verkkomuseossa.

Pääkuva Terho Peltoniemi