Siirry sisältöön

Hännän lumoissa – suomenpystykorva toi metsältä perheelleen elannon

Lintua puuhun haukkuvana koirana suomenpystykorva on eräs omaperäinen maailmanharvinaisuus. Se on peitellyn älykäs ja sen perimässä on voimakas kaiken riistan pyyntivietti. Sille kuuluu nopea reagointiherkkyys ja täysin itsenäinen päätöksentekovarmuus. Haukunnallaan ja käytöksellään koira osoittaa linnun paikan ja pyrkii haukullaan pitämään linnun puussa, kunnes metsästäjä ehtii paikalle. Pystykorvan haukkuessa puuhun, sen komea, heiluva häntä ”lumoaa” linnun.

Elannon hankinnassa pystykorva oli aikanaan suurena apuna. Metsä ja vesi olivat lähes ainoita paikkoja mistä silloin oli syötävää saatavilla. Esimerkiksi, heleällä haukullaan se metsässä ilmoitti isännälleen puun missä lintu istuu. Vaaleaa häntäänsä heiluttaen se lumosi linnun puuhun niin, että isäntä ehti paikalle jousineen ja sai riittävästi tähtäysaikaa nuolen osumaa varten.

Tänään se on oppinut jopa ymmärtämään ja soveltamaan riistaviettiään siten, että on eletty aikaan, jolloin sitä ohjaillaan isännän kilpailuviettiin liittyvillä säännöillä ja määräyksillä. Se osaa siis erikoistua vain siihen riistaan, mistä se tuntee isäntänsä kiinnostuneen. Se on metsässä isäntäänsä hyvin yhteyttä pitävä koira. Elämä on opettanut, että susi on metsässä sen suurin uhka. Koiran keskittyessä kiihkeästi haukkutyöhön, se on helposti suden löydettävissä ja yllätettävissä. Näin ollen pitämällä yhteys isäntäänsä enintään muutamassa sadassa metrissä, liittyy tämä sen itse ymmärtämään perusturvallisuuteen.

Pystykorva oli aikanaan huokea ylläpidettävä, sillä pääasiassa se etsi itse ruokansa, mistä johtunee sen niukkaruokaisuus vielä tänäkin päivänä. Hiiret ja myyrät ovat kiinnostavia otuksia vieläkin, ollen aikanaan sen pääasiallista ravintoa.

Kyltti ensimmäisestä Haukku-ottelusta, joka oli vielä nimeltään Haukut.

Rahan eli turkisten hankinnassa sille oli sälytetty suuri vastuu. Olihan aikanaan olemassa sellainen rahayksikkö kun kiihtelys, joka sisälsi 40 oravannahkaa. Kukapas muu turkisriistaa isännälleen etsi ja haukullaan sen paikallisti, ellei pikinokka pystykorva. Sillä riitti itsenäisyyttä ja rohkeutta myös karhun kohtaamiseen ja pyyntiin, moni nahka saatiin sen haukkumana orsille kuivumaan. Lukuisia ovat myös tarinat, joissa se on antanut isännälleen aikaa pelastua karhun kynsistä, häiritsemällä sitä takaapäin näykkimällä. Oravan ja näädän pyynti kehittyi sille melkein intohimoksi, joka tulee selvänä esiin eräillä yksilöillä vielä tänäkin päivänä.

Tänä päivänä suomenpystykorvalla metsästys keskittyy metsäkanalintuihin, mutta suomenpystykorvaa käytetään myös paljon hirvenmetsästyksessä ja pienpetopyynnissä kuten näädän- ja supikoirien metsästyksessä. Koska suomenpystykorvaa on aina pidetty kaikenriistan koiran, niin se on helppo opettaa riistan kuin riistan pyyntiin. Sitä käytetään myös noutavana koirana esimerkiksi sorsajahdissa. Tärkein ominaisuus suomenpystykorvalla on sen isäntäuskollisuus niin metsällä kuin kotioloissakin.

Haukku-ottelu

Suomenpystykorville saatiin oma, nykyisin Haukku-ottelu-nimeä kantava linnunhaukun suomenmestaruusottelu vuonna 1950. Kaksipäiväinen koetapahtuma on edelleen suomenpystykorvien vuoden tärkein tapahtuma, jossa voittaja saa tittelin Haukkukuningas.

Pääkuva: Pekka Ketonen