– Oheisessa kuvassa esiintyy suomenpystykorva Ari, joka syntyi kuuluisan pystykorva-asiantuntija Lauri Vuolasvirran kenneliin. Kuva on Viialasta (nykyinen Akaa), jossa kennel sijaitsi. Kuvassa näkyy taustalla Vuolasvirran asuintalo, jonka pihassa kennel oli, kertoo Marjatta Visasalo, 78 vuotta.
– Allekirjoittaneelle tämä kaunis koiras siirtyi ilmaisena lahjana naapuruuden vuoksi ja siksi, että koiralla ei ollut täysin moitteeton musta kuono, joka vaadittiin näyttelykoirilta.
Ari-koira oli tyypillinen suomenpystykorva. Se oli ulkomuodoltaan ja turkin laadultaan kauniimpi kuin moni niin sanottu näyttelykoira. Sillä oli vahva, pöyheä turkki ja se jaksoi haukkua vaikka kuuta taivaalla. Metsästystä emme harrastaneet, mutta talvella hiihtelimme metsässä omaksi iloksemme.
– Koska minulla ei ollut sisaruksia, muodostui omistajan ja koiran suhde erittäin kiinteäksi. Vastoin vanhempien lupaa, houkuttelin koiran usein yläkertaan huoneeseeni, vaikka siihen maailmanaikaan oletettiin koiran asuvan ulkona koirankopissa. Sain pitää Ari-koiran yli 5 vuotta. Eräänä päivänä irtipäässeenä se oli jäänyt auton töytäisemäksi. En tänä päivänäkään ymmärrä kuinka siten saattoi tapahtua, sillä aina se palasi kotiin, vaikka olisi ollut poissa kotipihasta. Arin tapana oli saattaa ja palata aina vahtimaan kotipihaa.
– Ihana rotu on suomenpystykorva. Toista samanlaista en ole saanut, huokaisee Visasalo.
Myös Marjatta Visasalon tyttären, Lea Nordbergin ensituntuma koiriin ja koiraharrastukseen tapahtui isovanhempien naapurissa vaikuttaneen Lauri Vuolasvirran suomenpystykorvien myötä.
– Sain 10-vuotislahjaksi kummitädiltäni heidän omistamansa Turre-pystykorvan pennun Tessan. Olin ehkä liiankin tiuhaan vieraillut heidän puutarhassaan leikkimässä ja viettämässä aikaa kiltin ja erittäin lapsiystävällisen Turren kanssa. Sain valita pentukatraasta omani. Kyykistyessäni pentujen luo, Tessa juoksi suoraan syliini ja valinta oli tehty, muistelee Nordberg.
– Oma Tessani asusti ja vietti elämänsä isovanhemmillani ”minun koiranani”. Tessa oli kaunis, todella viisas ja oppivainen. Hauskin muistoni siitä on, kun se väsymättä haukkui kirpeinä pakkasiltoina täysikuuta puutarhassamme omalla paraatipaikallaan, kertoo Nordberg.
Pääkuvassa Lea Nordberg ja Turre vuonna 1970. Kuva © Lea Nordberg
