(Otsikkokuva: Gitta Ringwallin sileä- ja karkeakarvaisia kettuterrierin pentuja (noin 1950-luku)).
Vuonna 1932 Gitta Ringwallin äiti Ruth Löfgren vaihtoi vanhan autonsa uuteen. Autokauppaan sisältyi neljä kettuterrierin pentua emoineen, ja näistä pennuista yksi, nimeltään ”Lady Pearl”, jäi Ringwalleille perheen kasvattien kantaemäksi.
Lady Pearlin yhdestä pentueesta Gitta sai omakseen ensimmäisenä syntyneen, Whonny Black Spotiksi nimetyn pennun. Tällä muuten vaalean värisellä koiralla oli selässään yksi musta täplä, ja tämän Ringwallille hyvin rakkaan koiran mukaan nimettiin myöhemmin maineikas kennel Black Spot.
Ensimmäinen pentue kennelnimellä Black Spot syntyi 2.9.1946. Seuraavana vuonna Ringwall aloitti koiriensa esittämisen ja trimmaamisen koiratoiminnan elpyessä sotien jälkeisessä Suomessa. Ensimmäinen näyttelymenestys Helsingin Messuhallissa oli varsin vaatimatonta, sillä aikaisemmin vain kotipihalla oleskelleet koirat jännittivät uutta ympäristöä, eivätkä esiintyneet parhaalla mahdollisella tavalla. Harjoittelu kuitenkin tuotti tulosta, ja vuotta myöhemmin vuonna 1948 Black Spot Winnipeg voitti ensimmäisen Black Spot -kennelin sadoista tulevista CACIBeista.
“Muistan kun joku kysyi: ‘Oletko ollut katsomassa Winnipegin boksia? (…) No menepäs katsomaan!’ Siellä oli se CACIB. Se oli aivan fantastista. (…) Minulla on yli 400 CACIBia, mutta ensimmäinen on minulle kaikkein rakkain.”
Kaija Unholan kirjasta: Koiraelämää – harrastamisen historiaa (julkaisuvuosi 2009, sitaatti sivulta 123)
Vaikeuksien kautta valioiksi
Gitta Ringwallin näyttelyuran alkuaikoina kettuterriereiltä vaadittiin luolakoetulos muotovalion tittelin saavuttamiseksi. Kokeita järjestettiin maaseudulla, ja niihin osallistuminen oli työlästä muun muassa pitkän etäisyyden vuoksi. Ringwall hankki jopa oman ketun harjoitellakseen luolakokeita varten, mutta Readyksi ristitty kettu tuli niin hyvin toimeen talouden muiden eläinten kanssa, että siitäkin tuli enemmän lemmikki kuin luolakoekettu.
Käyttökoetuloksen vaatimuksesta huolimatta Black Spot -kennel tuotti olemassaolonsa aikana yli 100 valiota. Vuonna 1955 ensimmäisen kerran jaetun Vuoden Voittaja -tittelin Ringwallin kettuterrierit voittivat vuosina 1955–1964 sekä vuosina 1966, 1967 ja 1971. CACIB-voittoja Black Spotille kertyi pitkälti yli 400. Näihin voitokkaisiin koiriin lukeutuu paitsi Ringwallin kasvatteja, myös hänen maahantuomiaan koiria, joista osa oli rotujensa ensimmäisiä edustajia Suomessa. Ringwallilla oli keskeinen rooli walesinterriereiden, beaglejen ja norwichinterriereiden tuomisessa Suomeen. Vuonna 1947 Ringwall oli mukana perustamassa Suomen Terrieriklubia (nyk. Suomen Terrierijärjestö). Hän oli myös aloittamassa Suomen Beaglejärjestön sekä Norwich-, Norfolk- ja Walesinterrierikerhojen toimintaa.
Gitta Ringwall kasvatti uransa aikana satoja pentueita lukuisista eri rodusta. Näiden joukossa oli muun muassa walesinterriereitä, cockerspanieleita, villakoiria, dalmatialaisia, boksereita ja mäyräkoiria. Rakkaus erityisesti kettuterriereihin juonsi juurensa jo Ringwallin lapsuudenkodista, ja norwichinterriereiden pariin Ringwall päätyi haluttuaan kokeilla jotain pienikokoisempaa ja helppohoitoisempaa rotua.
Kaiken perustana terveys
Gitta Ringwall pyrki jalostustyössään valitsemaan vain terverakenteisia koiria rakenteellisten ongelmien minimoimiseksi. Jokaisesta pentueesta yksi tai useampi pentu jäi Ringwallille itselleen, ja ulkomailta tuoduilla uroksilla hän teetti pentuja eri nartuilla nähdäkseen mitkä linjat sopivat parhaiten yhteen. Ringwall ei kaihtanut läheistenkään sukulinjojen risteyttämistä aika ajoin tuodakseen esille koirien todelliset jalostusominaisuudet. Black Spot –koirat elivät usein pitkäikäisiksi, ja yhdeksi syyksi tälle Ringwall itse arveli ruokavaliota, jonka perustana oli puuro, liha ja kasvikset.
Periaatteenaan Ringwall piti kohtuullisia pentujen myyntihintoja, sillä kyse oli kuitenkin harrastuksesta.
Koirien kasvatus tapahtui aina leipätyön ohessa. Korvaamaton apu koirien hoidossa oli Gitan sisko Metha Johansson. Siskokset ostivat vuonna 1955 Espoon Kalliorinteestä talon, jonka tontilla ollut tyhjä kanala muutettiin koirien taloksi. Koirilla oli “talossaan” tuolit, sängyt ja ikkunat. Lisäksi niillä oli suuret tarhat, jossa ne saivat oleskella halutessaan. Siskokset heräsivät aamuisin viideltä hoitaakseen ja ruokkiakseen koirat ennen töihin lähtöä, ja sama urakka oli edessä töiden jälkeen. Siskonsa tavoin koirahullu Metha huolehti Gitan koirista tämän matkustaessa tuomaritehtävissä ja muissa koiratoimissa.
Gitta Ringwall sai myös tunnustusta esimerkillisestä kasvatustyöstään: hänelle myönnettiin ensimmäisten joukossa ansioituneiden kasvattajien Vuolasvirta-palkinto vuonna 1979. Hänet palkittiin ansiokkaasta kenneltyöstään myös Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristillä vuonna 1980, ja seuraavana vuonna Suomen Terrieriklubin historian toisella kasvattajaplaketilla, joka myönnetään niin ikään pitkäaikaisille ja erityisen ansioituneille kasvattajille.
“Olkaa vaativia kasvatustyössänne. Käyttäkää aina niin luonteeltaan kuin rakenteeltaankin terveitä koiria jalostukseen. Muistakaa, että rakenne- ja luonneviat periytyvät aina ennemmin tai myöhemmin.”
