Yksi ensimmäisiä merkittäviä rodunjalostajia ja samalla varmasti tunnetuin oli porilainen kultaseppä Viktor Edvar Tammelin. Hän oli harrastanut suomalaisen ajokoiran kasvatustyötä 1870-luvulta lähtien. Tammelin oli 27-vuotias, kun hänen ja hopeanharmaan, mustalaikkuisen Hurtigin tiet kohtasivat. Komea Hurtig erottui selvästi kirjavasta maatiaisajokoirien joukosta paitsi ulkonäöltään, myös käyttöominaisuuksiltaan. Sitkeys, erinomainen metsästysinto, työskentelyvarmuus sekä ”komea kellonpuhtaana kaikuen helkkyvä haukku” olivat vain joitakin tämän huippuyksilön ominaisuuksista. Luonteeltaan Hurtigin kerrotaan olleen lauhkea ja älykäs. Hurtigin taustasta ja siitä, miten se päätyi Tammelinille on olemassa monta tarinaa, mutta on mahdollista, että sen vanhemmat olivat peräisin itse Venäjän keisari Aleksanteri II:n hovista.
1878 Tammelin osti ranskalaistaustaisen, suklaanruskean Trissan-nimisen nartun, jota Hurtigin tavoin voi pitää yhtenä suomenajokoira-rodun kantakoirista.
Väriä tärkeämpää Tammelinille olivat todennäköisesti koiran metsästysominaisuudet ja kestävä rakenne. Hurtigin ja Trissanin jälkeläisistä uros Rappo I oli täysin musta, lukuun ottamatta pään valkeita läikkiä. Ajan tavan mukaisesti Tammelin linjasi Hurtigia voimakkaasti yhdistämällä sitä myös sen omiin tyttäriin.
Hurtigin ja Trissanin kuoltua Tammelin osti 1884 Ruotsista hyvin valkokirjavan nartun Bella I, sekä lähes täysin mustan puhtaan harriernartun Nancy II:n. Bella I kantoi todennäköisesti harrier-veren lisäksi suonissaan myös norjalaisen dunkerin ja beaglen verta.
Koska Hurtig, Trissan, Rappo I, Bella I ja Nancy II olivat kaikki erinomaisia metsästyskoiria, niitä ja niiden jälkeläisiä käytettiin paljon siitokseen. 1912 laaditun tilaston mukaan siihen mennessä ajokokeissa palkituista 270 ajokoirasta peräti kaksi kolmasosaa oli osaksi näiden viiden koiran jälkeläisiä.
Vanhoilla päivillään Tammelin väitti itse kasvattaneensa 23 polvessa kaikkiaan 1762 ajokoiraa. Samalla hän harmitteli, että kun hänen parhaat yksilönsä olivat kuolleet, oli hän itsekin, mutta ennen kaikkea muut jalostajat pilanneet ”tammeliinareiden” veren hänen mielestään metsästykseen täysin kelvottomilla Hamilton- ja Schiller-koirilla.
