Suomen Kennelklubin ensimmäisistä näyttelyistä lähtien ajokoirat olivat pitkään ylivoimaisesti suurin roturyhmä. Toki ensimmäisinä vuosikymmeninä, kun suomenajokoira vielä haki muotoaan, oli kyseessä sangen sekalainen ryhmä risteytettyjä, sekarotuisia suomalaisia, muita sekarotuisia ja niin sanottuja suomalaisia ajokoiria.
Metsästäjät arvostivat koiriensa käyttöominaisuuksia ja niin kokeiden järjestäminen kuin niihin osallistuminenkin oli aktiivista. Vuosina 1901-1902 järjestettiin kahdetkymmenet ajokokeet, joihin otti osaa yli 200 koiraa joko pareina eli niin kutsuttuina koppeleina tai – pikkuhiljaa yleistyen – yksin ajavina koirina.
1924 oli ennätysvuosi, mitä tuli sekä ajokoirien näyttely- että koekäyntien määrään. Kennelklubin kevätnäyttelyyn osallistui huikeat 170 ajokoiraa. Uusia tuomareita koulutettiin ja pohdittiin, että pitäisikö joidenkin kokeiden ja näyttelyiden koiramäärää ryhtyä rajoittamaan vaatimalla tuloksia aiemmista klubin hyväksymistä kokeista ja näyttelyistä.
Kun suomenmieliset ja koko maata edustavat harrastajat perustivat 1935 Kennelklubin rinnalle Suomen Kennel-Liiton, vaikutti se heti ensin mainitun koemääriin. Näyttelyihin osallistuttiin kuitenkin entisellä innolla ja monet Kennel-Liittoon liittyneet säilyttivät jäsenyytensä myös klubissa.
1930-luvun lähestyessään loppuaan ajokoiratoiminta eli parasta kukoistustaan. Suomenkielinen Kennel-Liitto järjesti 1937 Vierumäellä ajokoirakokeiden palkintotuomarikurssin, jolla oli useita kymmeniä osallistujia. Palkintotuomarikursseja ja ajokoirien ulkomuototuomarikursseja järjestettiin aktiivisesti eri puolilla Suomea. Myös erikoiskursseja järjestettiin – esimerkiksi keväällä 1939 Helsingissä perehdytettiin tuomareita pelkästään suomenajokoiran pään arvosteluun.
Marraskuussa 1939 syttynyt talvisota ja sitä seurannut jatkosota eivät lopettaneet ajokoiratoimintaa kokonaan, mutta siirsivät sen monilta osin säästöliekille.
Vaikeuksista huolimatta sota-aikanakin metsästyskoirat puolustivat paikkaansa. Kireä lihatilanne ja pienriistan jääminen vapaaseen kauppaan elvyttivät metsästyskoiraharrastusta ja varsinkin asemasodan aikana metsästystä harjoitettiin melko laajasti sekä rintamajoukoissa että rintaman takana.
Keväällä 1943 Kennel-Liiton vuosikokous päätti ottaa käyttöön niin kutsutut ajokoirien SOTAKOKEET.
Sota yhdisti niin kansaa kuin kennelväkeäkin. Kennelklubin aloitteesta aloitetut neuvottelut johtivat lopulta siihen, että toukokuussa 1944 Suomen Kennelklubi ja Suomen Kennel-Liitto solmivat sopimuksen yhteistyöstä.
Sopimuksen myötä järjestöt ryhtyivät pitämään yhteistä rotukirjaa ja tunnustivat toistensa näyttelyissä ja kokeissa jaetut palkinnot. Näyttely- ja koesäännöt, kuten rotujen standarditkin yhtenäistettiin. Samalla perustettiin Suomen Kennel-Keskuselin, joka jatkossa huolehti rotukirjan julkaisusta ja muista yhteistyön käytännön järjestelyistä.
Lähteet:
Suomen Kennel-Liiton Aikakauskirjat
Suomen Kennelklubin Aikakauskirjat
Suomen Kennel-Liiton 10-vuotisjuhlajulkaisu 1945
Pentti Lyytikäinen: Suomen ajokoirat – ja niiden harrastajat (1961)
Aarre Läntinen: Suomen Ajokoirajärjestön historia 1902-1992 (1993)