Muisto: Huipennus

Pertti Korhonen

Olin taas kerran metsästyslenkillä koirani Pinnin kanssa Koiravaaran maastossa Sotkamossa. Olin jättänyt kulkuneuvon metsäautotien päässä olevaan silmukkaan ja olimme taivaltaneet jo useamman tunnin ajan etelään. Pinni oli saanut muutaman lyhyen haukun teeristä, mutta ne olivat kovin arkoja, eivätkä pysyneet haukussa. Aseen kantaminen selässä alkoi jo tuntua raskaalta, eikä askellus enää ollut kovin terävää. Olin kääntynyt kulkemaan jo tovin aikaa paluusuuntaan, kohti autoa. Paikantimesta huomasin, että tie oli aika likellä ja päätin nousta sen päälle taivaltamaan loppumatkan. Autolle oli vielä runsas kilometri.

Hetken tietä tepasteltuani, vaaran kupeesta takaoikealta alkoi kuulua etäistä haukkua. Huomasin paikantimesta haukun lähtevän Pinnin toimesta. Haukkupaikalle oli matkaa 750 metriä. Pienen siirtymisen jälkeen haukku alkoi kuulua selvemmin ja se oli muuttunut yhtenäiseksi ja tiheäksi. Alkoi puntarointi, onko kyseessä lintu vai mahdollinen muu otus? Kun muistin vävyni kertoneen koiran haukkupaikan tienoilla tapaamastaan pienestä metsopoikueesta, päätös oli selvä. Siellä täytyy olla metso haukussa, vähintään koppelo. Mielessä vilahti myös mahdollisuus oravasta, mutta sen todennäköisyys tuntui mitättömältä.

Läksin etenemään uudella innolla haukkua kohti. Se jatkui yhtenäisenä ja kiivaana, ilman katkoja. Aikaa lähestymiseen kului yli puoli tuntia ja tietenkin loppumatka piti mennä varovasti – muuten metso karkaa haukusta. Lähetyin haukkua tosi varovasti ja lopulta isojen kuusten välissä oleva tukeva mänty osoittautui Pinnin merkkaamaksi kohteeksi. Aikani tiirailtuani löysin sitten muutaman latvaoksan päältä pitkulaisen kohteen, jolla oli pörröinen häntä – ORAVA. Komensin koiran pois haukulta, näytin suunnan mihin päin lähdetään menemään ja näytin esimerkkiä etenemisestä.

Pinni luimisteli vähän korviaan, kun komensin sitä lopettamaan haukun, mutta se totteli. Kohde hylättiin ja lähdettiin kohti autoa. Ei tullut mieleenkään, että olin tehnyt väärän ratkaisun lähtiessäni katsomaan tätä haukkua, koska aina siellä voi olla myös se toivottu kohde. Valitettavasti oravan haukkuminen on kirjoitettu suomenpystykorvan geeneihin niin selvästi, ettei sitä helpolla saa sieltä pois pyyhittyä.

Sen päivän metsäreissu oli tehty ja autolla siirryttiin metsästysmökille makkaran paistoon. Saalista ei tullut sinä päivänä, mutta sitäkin enemmän tervettä liikuntaa ja yhteiseloa maailman hienoimman koiran kanssa.

Kajaanissa 15.3.2016

Pinni pääkuvassa ensimmäinen vasemmalta. Kuva: Hannu Huttu